Saksan täydellinen tuho, vuosi nolla, on koittanut: julkinen hallinto on hävitetty, armeija tuhottu, järjestysvalta lakannut ja keskushallinto romahtanut kaikin puolin. Poissa on aiemmin kaikkivoipa NSDAP, Hitlerin perustama Saksan työväenpuolue; Saksan asevoimien, Wehrmachtin, sotilaat eivät enää marssi paraateissa tai puolusta maataan, heidät on riisuttu aseista ja kerätty vankileireille prosessointia varten; Valtakunnan piinkovat turvallisuuselimet SS, Gestapo, Sicherheitsdienst ja muut Valtakunnan bysanttimaisen hierarkialabyrintin tuotokset, ovat lakanneet olemasta. Hitlerin kuva on kielletty, samoin hakaristi, kaikkialla Saksassa: vanha valta on lopullisesti murtunut.
​
Nyt tilalla on miehitysvalta: Amerikan Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Ranskan tasavalta ja Yhdistynyt Kuningaskunta pitävät Saksaa hallussaan. Saksa on monen näkökulmasta käytännössä lakannut olemasta: se ei ole missään määrin enää suvereeni valtio, hyvä jos valtio laisinkaan, sen kansalaisilla ei ole mitään kykyä tai mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä heille ja heidän maalleen käy. Nyt ehtoja sanelevat voittajat. Entisen hallinnon isännät odottavat pelko sydämessään tuomioita: jotkut selviävät kevyesti ja saattavat jopa saada sijoituksen miehityshallinnon paikallisina siviilityöntekijöinä miehittäjien alaisuudessa, toiset vangitaan tai lähetetään kaukaisille vankileireille aina Siperiaan asti; ja jotkut tapetaan muitta mutkitta. Tuomiovalta on täysin miehittäjän käsissä, aivan kuten oli Saksan omilla miehitysalueilla sodan aikana, kun saksalaiset upseerit ja virkamiehet kykenivät puolijumalaisin elkein määräämään valloitettujen maiden sekä kansojen kohtaloista.
​
Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan: mutta useat toivovat hiljaa, että nyt pahin on selätetty. Sota on hävitty ja hirvittävä tuho on kohdannut koko Saksaa. Mutta elämä jatkuu vielä eivätkä miehittäjät varmasti aio aivan kaikkia pidättää tai tappaa. Eivät edes neuvostoliittolaiset, jotka ovat Suuren toverinsa, Josif Stalinin, johdolla jopa patistaneet saksalaisia palaamaan töihin ja rakentamaan maataan uudestaan. Hiljainen toiveikkuus vallitsee niiden sydämessä, jotka eivät ole katkeroituneet kokonaan tappiosta tai jotka eivät pelkää kuollakseen sitä, mitä valloittajat aikovat heille tehdä: kenties Saksa nousee vielä tästä vuosi nollasta uudeksi kansakunnaksi, joka kykenee jättämään Hitlerin ajan pimeyden sekä keskitysleirien kauhut taakseen.
Edellisten pelien maailmankuva- ja pelimateriaaleja voi tarkastella näistä linkeistä:
​
Perikadon partaalla: linkki (Google Docs -dokumentti)
​
Perikadon hetki: linkki (pdf-dokumentti)
​
Yhteiskunta
​
Neuvostoliitto
Saksan yhteiskunta oli muuttunut koko Hitlerin ja natsien valtakauden aikana yhä äärimmäisemmäksi ja epädemokraattisemmaksi: Hitler vaiensi kaikki kilpailevat äänet politiikassa sekä hallinnossa ja varmisti, että juuri natsipuolueen sanoma oli se sanoma, joka piti yhteiskuntaa yllä. Viimeistään von Stauffenbergin epäonnistuneen salaliiton (heinäkuu 1944) myötä Saksa muuttui täydeksi poliisivaltioksi, jossa pieni vitsikin saattoi ihmisen kuulusteluihin, vankilaan tai keskitysleirille. Kansalaiset olivat peloissaan ja kaikki mahdollisuus poliittiseen mielipiteen ilmaisuun tai hallinnon kritisointiin oli olematon.
​
Saksa
Saksan yhteiskunta oli muuttunut koko Hitlerin ja natsien valtakauden aikana yhä äärimmäisemmäksi ja epädemokraattisemmaksi: Hitler vaiensi kaikki kilpailevat äänet politiikassa sekä hallinnossa ja varmisti, että juuri natsipuolueen sanoma oli se sanoma, joka piti yhteiskuntaa yllä. Viimeistään von Stauffenbergin epäonnistuneen salaliiton (heinäkuu 1944) myötä Saksa muuttui täydeksi poliisivaltioksi, jossa pieni vitsikin saattoi ihmisen kuulusteluihin, vankilaan tai keskitysleirille. Kansalaiset olivat peloissaan ja kaikki mahdollisuus poliittiseen mielipiteen ilmaisuun tai hallinnon kritisointiin oli olematon.
​
Saksan yhteiskunta oli käytännössä pysähtynyt vuoden 1945 toukokuuhun mennessä: useat kaupungit ja maakunnat oli jo menetetty liittoutuneille lännessä sekä idässä ja pakolaisia oli kaikkialla. Siviilit pyrkivät pakenemaan puna-armeijan tieltä länteen amerikkalaisten, brittien ja ranskalaisten hallitsemille alueille, peläten Stalinin joukkoja. Huolimatta NSDAP:n ja muun natsihallinnon käytännöllisesti totaalisesta romahduksesta, ei mitään suurempia kapinapesäkkeitä ilmaantunut: natsien suorittamat julmat puhdistukset sekä mielivaltaiset pidätykset pitkin 30-lukua (etenkin sosialistien, kommunistien ja muiden poliittisten toisinajattelijoiden) ja von Stauffenbergin salaliiton jälkeiset kostotoimet olivat murtaneet monet ihmiset kokonaan. Puhelin- ja viestiverkoston romahtamisen vuoksi monet yksittäiset kylät, kaupungit ja yhteisöt olivat jääneet täysin eristetyiksi. Pelko ja varman tuhon odottaminen hallitsivat ihmisten mielialaa ja vain fanaattisimmat uskoivat enää aidosti voiton mahdollisuuteen. Useat natsihallinnon kannattajat olivat päättäneet itse päivänsä välttääkseen hirttotuomion tai kostotoimet (tai välttyäkseen näkemästä maailmaa, missä kansallissosialismia ei enää ollut). Myös monet tavalliset siviilit, joilla ei ole kytköksiä natseihin, olivat päätyneet tähän äärimmäiseen ratkaisuun: pelko miehittäjien julmuudesta oli ylittänyt itsesuojeluvaiston. Adolf Hitlerin tehtyä itsemurhan 30.4.1945 ja Saksan antauduttua 20 päivää myöhemmin liittoutuneille, oli Saksan totaalinen romahdus viimeistelty.
​
Se maailma, missä saksalaiset elivät ns. Flensburgin hallituksen (valtakunnanpresidentiksi nimetyn suuramiraali Karl Dönitzin lyhytikäinen Saksan uusi hallitus Hitlerin kuoltua) antauduttua, riippui täysin siitä, olivatko he minkä ulkovallan miehitysvyöhykkeellä. Kaikkialla kuitenkin oli selvää, että Saksa ja saksalaiset eivät enää päättäneet omista tekemisistään tai kohtaloistaan. Kaikki julkinen valta oli liittoutuneiden käsissä. Neuvostoliiton miehittämillä alueilla kuri oli erittäin kovaa ja puna-armeijan sekä Neuvostoliiton turvallisuuselinten NKVD:n (turvallisuuspalvelu) sekä SMERSH:n (vastavakoilu) vainoharhainen natsien, miehitysvallan vastustajien sekä sabotöörien etsiminen ja Neuvostoliiton alueiden kärsimysten kostaminen Saksan kansalle piti siviiliväestön keskuudessa yllä samanlaista kauhua kuin Gestapon, SS:n ja NSDAP:n pahimman terrorin aikana. Samalla kuitenkin neuvostoliittolaiset pyrkivät rivakasti rakentamaan Saksaa uudestaan ja Kremlistä tulleet, kommunistisen puolueen pääsihteeri Stalinin viralliset linjaukset julistivat Saksan työläiskansan viattomaksi hitleristien sekä fasistien rikoksiin. Nyt olisi uuden nousun ja toveruuden aika. Saksalaisten suureksi hämmästykseksi neuvostojoukot sallivat aiemmin kiellettyjen puolueiden toiminnan (Hitler oli valtaannousunsa myötä kieltänyt kaikki kilpailevat puolueet) ja vaikka oli selvää, että valta keskittyi sosialistien sekä kommunistien käsiin, oli tämä edes päällisin puolin olemassa oleva poliittinen vapaus uskomaton tuulahdus vanhan tasavallan ajoilta. Kukaan ei ollut osannut odottaa, että Stalin ja hänen kommunistihallintonsa olisi tämän sallinut. Osa jaksaa elätellä toivoa siitä, että kenties, kenties tämän "vuosi nollan" myötä vapaa demokratia voisi palata Saksaan edes jossain muodossa; toiset epäilevät tätä ja huomauttavat, että Hitlerin kuvat on vain korvattu Stalinin kuvilla ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politrukit ovat aivan samassa asemassa kuin NSDAP:n, Saksan natsipuolueen, vanhat virkailijat. Lisäksi useat saksalaiset kommunistit, jotka pakenivat Hitleriä Neuvostoliittoon, ovat palanneet Saksaan (miehittäjän elkein, jotkut sanoisivat) käännyttämään saksalaisia sosialistisen järjestelmän kannattajiksi.
​
Oikeus ja järjestys
Saksa
Saksassa oli vielä alkuvuodesta edelleen olemassa normaali oikeusjärjestelmä (käräjäoikeus – hovioikeus – korkein oikeus), jonka kautta rikoksia käsiteltiin, samoin riita-asioita. Käytännössä kuitenkin vuoteen 1945 mennessä tuomioistuinten normaali toiminta oli lähes kokonaan lakannut jopa riita-asioissa. Erilaiset erikoistuomioistuimet olivat korvanneet nämä tuomioistuimet, erityisesti natsipuolueen luoma kansanoikeus tai kansantuomioistuin, joka toimi käytännössä kumileimasimena syyttäjän vaatimuksille ja varmistaa syytetyn nöyryytyksen (ja tuomitsemisen ankariin rangaistuksiin, mukaan lukien kuolemantuomio). Miehitysvalta käytännössä lakkautti hetkeksi kaiken tällaisen toiminnan, olihan Saksan laki tosiasiallisesti kumottu valtion totaalisen katoamisen myötä, ja miehitysvallat sovelsivat pääasiassa omia lakejaan (joskin hyödynsivät myös Saksan vanhoja lakeja silloin, kun ne eivät olleet selvästi natsimyönteisiä). Neuvostoliiton valvonta-alueella neuvostoviranomaiset aloittivat pikaiset erikoisoikeudenkäynnit fasistien, hitleristien, kansan vihollisten, sotarikollisten yms. tuomitsemiseksi ja usea saksalainen päätyi vanhoihin natsien keskitysleireihin neuvostojoukkojen vangeiksi jopa ilman tällaista tuomioistuinkäsittelyä; kuten Hitlerin Saksassa, myös Neuvostoliitossa armeija ja turvallisuusorgaanit omasivat laajat oikeudet ottaa säilöön "epäilyttäviä" aineksia. Useat keskitysleireiltä vapautuneet huomasivat päätyvänsä pian takaisin; jotkin teot olivat rikoksia niin Natsi-Saksassa kuin Neuvostoliitossa (ja mm. homoseksuaaleja vainottiin epävirallisen virallisesti myös Stalinin Neuvostoliitossa).
​
Saksan poliisivoimat oli keskitetty keskushallinnon alle ja ne operoivat äärimmäisen läheisesti yhteistyössä SS:n turvallisuuskoneiston kanssa. Käytännössä kaikki ylimmät poliisijohtajat olivat myös SS-upseereita ja -kenraaleita (osa tosin siksi, että jokaiselle on erikseen myönnetty SS-sotilasarvo, vaikka eivät itse olisi olleet halukkaita sitä saamaan). Poliisi oli jaettu keskusjohtoiseen turvallisuuspalveluun (jonka osa Salainen valtionpoliisi Gestapo on) sekä rikospoliisiin; paikallispoliisi toimi pääasiassa pienten rikosten sekä järjestyksen ylläpidon tehtävissä. Vuonna 1945 oli monilla alueilla poliisihallinto romahtanut Saksan armeijan viedessä loputkin miehet rintamatehtäviin; minimaalinen määrä poliiseja oli jätetty vielä saksalaisten hallitsemalle alueelle valvomaan yleistä järjestystä, hoitamaan rikosasioita sekä avustamaan siviilihallintoa. Tämäkin lakkasi lähes kokonaan miehityksen myötä: jos kohta länsiliittoutuneet sallivat jonkinlaisen siviilipoliisin ylläpitää järjestystä valvomillaan alueilla, Neuvostoliitossa sotilashallinto otti tämänkin kontolleen kokonaan, ollen perin pohjin epäluuloinen Hitlerin näköisekseen sekä mieluisekseen muokkaamaa poliisi- ja turvallisuuskoneistoa kohtaan. Jos jotkut saksalaiset pääsivät mitenkään toimimaan edes etäisesti poliisitehtäviä vastaavissa asemissa, oli se käytännössä täysin alisteista neuvostojoukoille, käytännössä Neuvostoliiton viranomaisten likaisen työn tekijänä sekä paikallisten hallinnollisten päättäjien käsikassarana olemista. Neuvostoliitto pyrki kuitenkin siedettävän rivakkaan tahtiin rakentamaan uutta, itselleen mieluista järjestyksen ylläpitokoneistoa Saksaan.